|
||
|
|
||
Tuotanto:Ragnarök 2007 1. Juhla nuotiolla 2. Ristiretki 3. Pyhä simasali 4. Kansaansa vastaan 5. Jättiläisen laulu 6. Yö jahti 7. Mustat linnut 8. Ylpeyden kiro 9. Ragnarök |
Historia![]() Heorotin taival alkoi kun Modsognir alkoi toteuttamaan pitkäaikaista haavettaan, ja ryhtyi kasaamaan jäseniä viikinki/folk hevi -vaikutteiseen bändiin. Ensimmäiset rallit soiteltiin jo tammikuussa 2002 mutta useiden vaihtuneiden bändinjäsenten ja vaikeuksien jälkeen tositoimiin päästiin vasta 2003 kesällä, jolloin saatiin aikaan vakiojäsenistö bändiin. Tuolla välillä kerkesi bändin nimikin vaihtua useaan otteeseen. Mutta kun homma rupesi kulkemaan, niin saatiinkin paljon aikaiseksi. Biisejä tuli hyvää tahtia ja rupesivat jopa muistuttamaan siltä mitä halusimme. Ensimmäinen demo ”YÖ JAHTI” ilmestyi vuonna. 2005. Painokset myytiin loppuun ympäri maailmaa. Demo oli erittäin primitiivinen kokonaisuudessaan ja sillä makseltiin vielä rankasti oppirahoja. Tästä sessiosta kerrottakoon että, rumpali Mikko olisi voinut ostaa tyhjistä pulloista saaduilla rahoilla jo melkein uudet kannut. Eli demo äänitettiin kansankielellä liekeissä. Toinen demo ”AURINGONKEHRÄ” ilmestyi vuonna. 2006. Varsinainen työstäminen otettiin himpun verran vakavammin ja viimeistelyihin saatiin kovemman tason tekijä Tonmi Lillman. Toki A-marketin johtotähteä ei unohdettu sillä omiin kokemuksiin luottaaksemme, selvin päin soittaminen on tylsää ja munatonta. Myös Auringonkehrän painos myytiin loppuun. Vuoden 2006 alku pysäytti koko orkesterin. Orkesterin perustaja ja solisti Teemu ”Modsognir” Ollikainen nukkui pois. Orkesteri muistaen. Pitkän pohdinnan jälkeen Tipi, ollessaan erittäin brutaalissa kunnossa ja poltettuaan 3 pesällistä kiltaa, kokeili karjujan lahjojaan ja näin hommat saatiin jatkumaan. Vuonna 2007 Heorot on täysissä voimissaan ja valmis julkaisemaan ensimmäisen albuminsa Ragnarök. Kivinen tie jatkuu… |
|
|
||